Clusterloop *ship The Startup-festivaaleilla Kotkassa 27.-28.7.2016

Clusterloop osallistui Kotkassa Cursor Oy:n järjestämään ja Googlen sponsoroimaan kaksipäiväisille *ship The Startup-festivaaleille. Luvassa oli 1-on-1-mentorointia ja Pitch Captain -kilpailu alkuvaiheen yrityksille. Clusterloop oli ainoana yrityksenä edustamassa Jyväskylästä. Muut yritykset tulivat Helsingistä, Turusta ja Lappeenrannasta erilaisista startup-kiihdyttämöistä.

Mentoirointivaihe on startup-yrityksille erityisen tärkeä yritysidean kirkastamisessa. Mentoreinamme toimi yrittämisen ammattilaisia Yhdysvalloista, Venäjältä ja Isosta-Britanniasta. Keskustelu hetki oli todella pikainen seitsemän minuuttinen, joten tässä ajassa kerkeää mentorin vasta tutustuttaa yritykseen, mutta onneksi kaksi päiväisen tapahtuman aikana pääsimme juttelemaan mentoreiden kanssa pidempää myöhemmin. Mentorimme olivat yhtä mieltä, että yrityksen alkuvaiheessa markkinoiden kartoittaminen ja focuksen löytäminen on jokaisen startupin haasteita. Osaamista voi työtiimistä löytyä monenlaiseen projektiin. Valinta on silti jossain kohti tehtävä ja erikoistuttava.

Seuraavana vuorossa oli kolmen minuutin pitchaus, joka on taiteen laji, jota tulee harjoitella paljon. Kolmessa minuutissa tulisi keritä kiteyttää liiketoimintaidea myyvästi. Lähestymistapoja voi olla erilaisia, koska on tiedettävä kohdeyleisö. Sijoittajille pitchatessa on tärkeä keskittyä sijoittajan näkökulmasta yrityksen kasvunäkymiin ja exit-suunnitelmaan. Kuluttajalle on tärkeintä kuvailla yksinkertaisesti ostettava tuote tai palvelu. Joka tapauksessa kuulijana ovat toiset ihmiset, eivätkä byrokratian koneistot, jotka tulisi saada yrityksestä kiinnostumaan. Clusterloop erottautui tällä kertaa muista pelialan yrityksistä pelillistetyillä sovelluksilla. Haasteena oli esittää tuotekehitysvaiheessa olevia tuotteita, joita Clusterloopilla on työn alla useita. Tällä kertaa pitch deckissä keskityttiin pelillistämiseen, josta kuullaan lisää, kun Clusterloop on esillä tulevissa saman tapaisissa tapahtumissa.

Verkostoituminen on äärimmäisen tärkeää alkuvaiheen yrityksille, jota *ship-festivaalilla Clusterloop oli tekemässä. Kontakteja luotiin ympäri maailmaa ja mielenkiinto yritystämme kohtaa oli erityisen positiivinen. Pelillistäminen on todella kuuma puheen aihe ja sille on monelle alalle palava tarve. Jäykät järjestelmät monilla aloilla on tuotava tälle vuosikymmenelle ja luotava alusta asti sellaiseksi, että niitä on helppo ja kiinnostava käyttää. Digitaalinen pelillistäminen on monelle yritykselle vaihtoehto kasvulle, kun saadaan henkilökunta tai asiakkaat aktivoitumaan ja jakamaan tietoa pelillistetyin keinoin, joka voi tuoda monelle alalle kustannussäästöjä.

Torstain Games Track -seminaarissa kerkesimme nähdä Sensible Gamesista tutun Jon Haren toista tuntia kestävän luennon, joka oli erittäin kattava kertomus pelialan kehityksestä ja hänen peliyritystensä toimintasuunnitelmista. Muutoin juoksimme edellispäivän kontaktien myötä palavereissa. Saimme onneksi mahdollisuuden jutella Haren kanssa hetken kahden kesken ja kutsua hänet XmasJKL -pelitapahtumaan Jyväskylään 18.10.2016.

Kiitos järjestäjille ja nähdään ensi vuonna uudestaan. Loppugaalassa olisi mielellämme pysyneet kauemmin, mutta seuraavan päivän työhaasteet kutsuivat meidät vielä illaksi Kotkasta takaisin Jyväskylään. Uusille kontakteille lähti LInkedin-kutsu ja follow-up email tulevia yhteistyöprojekteja varten.

Onnittelut Lääkärihinta.fi tiimille Pitch Captain -kilpailun voitosta! Kasvu Open Digital Health -finaalissa nähdään 9.8.2016.

http://www.shipfestival.org/

Tagged , , , , ,